Matti Niiranen Asiaa, analyysiä ja ajankuvia

Kaikki blogit puheenaiheesta Työn perässä muuttaminen

Juhana Vartiaisen muutto

Luin tuossa uutisen Kokoomuksen edustajan Juhana Vartiaisen puheesta eduskunnassa. Hän oli päässyt puhumaan kansan edustajille. Vartiaisen puhe vaikutti päällisin puolin asialliselta. Hänen mukaansa Suomen sossuvaltion rahoitus ei enää kestä. Siksi työttömien tulee muuttaa työn perässä. Markkinataloudessa on jokaisella vastuu tehdä näin, jollei maaseutukunnassa töitä löydy kotitorpan vierestä. Äkkipäätä ajatellenhan näin on. Mutta kaupunkeihin muuttamiseen liittyy monta mutkaa. Ensiksi on oltava työpaikka ja sitten vasta voi muuttaa.

Oman kansan arvostus on ykkösasia

 

Meillä Suomessa useimmille koti on tärkeä, kotipaikkakunta on tärkeä ja se elinympäristö, mihin elämäämme rakennamme. Se pitäisi olla tarkkaan harkittu päätös, jos asuinpaikkakuntaa halutaan vaihtaa, koska vaikutukset ulottuvat perheenjäseniin, sukulaisiin, ystäviin ja hyvä elämä perustuu elämänkokemuksiin ja muistoihin, mitkä useimmiten sijoittuvat kotipaikkakuntaan.

Tarvitseeko työn perässä muuttaa?

Keskustelu hallituksen käyttöön ottamasta ns. aktiivimallista on vellonut nyt useamman päivän lehtien palstoilla ja sosiaalisessa mediassa. Keskiviikkona radion Ykkösaamussa debatti lähti jälleen uudelle kierteelle: Kokoomuksen Juhana Vartiainen ja Vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen ottivat yhteen siitä, pitääkö työn perässä muuttaa toiselle paikkakunnalle vai ei. Kuten arvata saattaa, Vartiainen piti työn perässä muuttamista ehdottoman välttämättömänä ja Pekonen taas kauhisteli asiaa.

Olenko vastuussa itseni elättämisestä?

Paljon puhuttaa juuri nyt tuo työttömien aktivointimalli ja sen mukanaan tuomat ongelmat ja epätasa-arvo.
Ymmärrän, että sillä halutaan kitkeä työttömien laakereilla lepääminen, mutta asiaa ei ole ajateltu loppuun saakka. Eihän ketään voida rangaista siitä, ettei töitä ole tarjolla, vai voidaanko? Jos, niin ketä? Olisko oikeampi osoite työnantaja, kun työtön. Eihän työtön sitä työpaikkaa tee. Sen tekee työnantaja, jos tekee.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä