*

Matti Niiranen Asiaa, analyysiä ja ajankuvia

Turvapaikanhakijat

Kyse on turvallisuuden heikentymisestä, ei turvattomuuden tunteesta

MTV uutisoi 03.01.2018 väkivaltarikollisuuden lisääntyneen Saksassa. Uutisen mukaan syynä siihen ovat turvapaikanhakijamiehet. Tilastot kertovat, että väkivaltarikokset lisääntyivät maassa noin 10 prosenttia vuosina 2015 ja 2016: “Hallituksen rahoittaman tuoreen tutkimuksen mukaan suurin syy väkivaltaisten rikosten lisääntymiseen ovat maahan saapuneet nuoret miespuoliset turvapaikanhakijat. Tutkimuksen mukaan valtaosaan lisääntyneistä väkivaltarikostapauksista liittyy nuori, 14-30 -vuotias, turvapaikanhakijamies.”

Siirtolaisuudesta ja aktiivimallista

Turvapaikkajärjestelmä nykyisessä muodossaan on euroopassa siirtolaisuuden muoto, jota erityisesti afrikan ja lähi-idän nuorehko miesväestö pyrkii käyttämään hyväkseen pyrkiessään parempaan elämään ja elintasoon vanhalla mantereella.

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

Tänään vietettävä asunnottomien yö muistuttaa päättäjiä siitä, ettei kaikkien ihmisoikeudet asuntoon nähden toteudu. Asunnottomuus heikentää itsetuntoa ja estää yhteiskuntaan osallistumisen työn, koulutuksen ja muun osalta. Asunto on perusoikeus, joka kuuluu kaikille.

Rajat kiinni, keksi Juha Sipilän ryhmä hädissään

Paljon on vettä virrannut Tornionjoessa sen jälkeen, kun pääministeri Juha Sipilä lupasi majoittaa turvapaikanhakijoita Kempeleen-kotiinsa.

Voisitko majoittaa turvapaikanhakijan kotiisi?

Helsingin uutiset uutisoi jutun otsikolla Vihreät haluaa turvapaikanhakijat suomalaisten koteihin – "Järjestelmä on rikki" 

Viikonloppuna vihreiden puoluekokouksessa jossa mm puoluevaltuuskunta hyväksyi puolueen turvapaikkalinjauksia.

Lainauksia uutisoinnista:

 

"Linjapaperissaan vihreät vaativat tulorajojen poistamista kansainvälistä suojelua saaneiden ihmisten perheenyhdistämiseltä.

 

Naispuolinen muslimi painostuksen kohteena

Kun oppilaitoksessa on naispuolinen muslimi, alaikäinen tai aikuinen, ja hän meikkaa tai käyttää länsimaisia vaatteita tai ei käytä huivia tai ei rukoile niin usein kuin muut, tai tee sitä näkyvästi, on käytännössä selvä, että häntä kiusataan ja painostetaan monien mies- ja naispuolisten muslimien taholta, alaikäisten ja aikuisten.

Hänelle esimerkiksi kerrotaan, ettei hän ole oikea muslimi tai että hän on huono muslimi taikka että hän on huono ihminen tai huono nainen tai tyttö. Hänet saatetaan eristää, hänen kanssaan ei haluta olla tekemisissä.

Poliisi rysähti maahanmuuttokriitikon epäilyttävään ansaan

Poliisin twiiteistä noussut some-hurrikaani on johtamassa poliisin some-käytäntöjen uudelleentarkasteluun. Hyvä niin. Viranomaisten on syytäkin olla somessa äärimmäisen tarkkana.

Etenkin ylikomisario Jari Taponen joutui maahanmuuttokriitikoiden hampaisiin puolustettuaan Twitterissä turvapaikanhakijoiden koulunkäyntiä. Some-herkkä aihe, johon etenkin poliisin tulisi suhtautua äärimmäisellä tarkkuudella. Lopputulos osoittaa, että poliisissa on välttämätöntä käydä laaja keskustelu viranomaisen some-käytännöistä.

Touko Aallon harkintakyky ei riitä pääministerin tehtävään

Vihreät haluavat suurimmaksi puolueeksi ja tänään Ylen Ykkösaamussa saatiin esimakua siitä, mitä tuleman pitää, jos Vihreistä tulee pääministeripuolue. Niin vaarallista oli tämän tuoreen puheenjohtajan puhe, että se ansaitsee huomiota myös blogi-kirjoituksen muodossa.

Ymmärtääköhän Touko Aalto sanojensa vakavuuden? Ylen tv-haastattelussa hän totesi mm. seuraavaa:

”Paperittomat”

Facebookissa ja Twitterissä on piipitetty hallituksen uudesta keinosta puuttua kansalaisten turvallisuutta mahdollisesti uhkaavaan toimintaan. Hallitus aikoo nyt kriminalisoida turvapaikanhakijoiden majoitustoiminnan, jolla yksityiset kansalaiset tai organisaatiot voivat suojella laittomasti maassa olevia.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä