Matti Niiranen Asiaa, analyysiä ja ajankuvia

Kaikki blogit puheenaiheesta Seuraava hallitusohjelma

72% - ehkä ensi kerralla

Hallituskauden tavoitteet: Hyvinvointipalveluiden ja tulonsiirtojen rahoituksen turvaamiseksi on toteutettu työn kannustavuutta, työllistämisen houkuttelevuutta, työvoimahallinnon toimivuutta ja kilpailukykyä parantavat uudistukset. Uudistukset lisäävät työn tarjontaa, yrittäjyyttä ja elinkeinorakenteen monipuolistumista sekä vahvistavat julkistaloutta yli miljardilla eurolla. Työllisyysaste on nostettu 72 prosenttiin ja työllisten määrä on vahvistunut 110 000 henkilöllä.

Tulevan hallituksen EU-linja

Tulevan hallituksen maahanmuuttolinjan ohella suurimmat odotukset kohdistuivat siihen, mikä on sen linja EU-politiikassa ja eurokriisin hoidossa.

Paikallinen sopiminen voitonjaosta ja työehdoista

 

- Joustoa ja yritteliäisyyttä työelämään, nro 1


Iso osa työnantajista, työnantajaliitoista ja ehkä myös työntekijöistä kokee valtakunnalliset, yleissitovat työehtosopimukset liian jäykiksi.

Yrityksen kilpailukyvyn ja työllistämismahdollisuuksien kannalta olisi hyvä, jos voisi sopia esimerkiksi palkkojen alentamisesta ainakin määräaikaisesti ja etenkin, kun yrityksellä menee tilapäisesti huonosti. Tietenkin voi olla tarpeita sopia toisin kuin työehtosopimus määrää monesta muustakin syystä.

LUOKKA-AJATTELU ON MENNEISYYTTÄ

Olemmeko heti unohtaneet, että Kokoomuksen kannatus romahti syystäkin. Kokoomus mukisematta salli pääministerin lähteä ulos pakoon pääministerin paikalta, kun ei homma enää ollut hauskaa. Toinen taas jätti menemättä ulos EU-hommiin, vaikka ÄÄNESTÄJÄT hänet sinne lähettivät. Piti jäädä tänne Vapaavuoren kiusaksi?

Sipilällä väärä marssijärjestys vaalien jälkeen

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä puhuu, että vaalien jälkeen pitää saada sovittua ensin yhteiskuntasopimus ja sitten vasta hallitusohjelma.

VM:n raportti ei kelpaa hallitusohjelmaksi

Olen huolissani siitä, että monet tuntuvat suhtautuvan Valtiovarainministeriön (VM) talousraporttiin melkein kuin se olisi osa hallitusohjelmaa, jossa on esitetty paitsi tavoitteet myös toimenpiteet niiden saavuttamiseksi. Poliitikkojen tehtäväksi jää ainoastaan niiden hyväksyminen ja toteuttaminen. Vaaleissa vain valitaan, ketkä panevat ohjelman täytäntöön.

Niinistö/Flöjt: Perustulolla työtä ja eroon köyhyydestä

Yhteiskirjoitus julkaistu Koillissanomissa ja Koillismaan Uutisissa.

Niinistö/Flöjt: Perustulolla työtä ja eroon köyhyydestä

Suomi on isojen valintojen edessä. Miten voimme luoda työtä ja vähentää köyhyyttä aikana, jolloin työelämä ja talous ovat murroksessa? Vihreiden valinta on tuoda sosiaaliturvamme 2010-luvulle. Perustulon avulla työnteko olisi aina kannattavaa ja sosiaaliturva nostaisi ihmisiä nöyryyttämisen sijaan. Suomalaisten suuri enemmistö, 79 prosenttia, kannatti tuoreessa gallupissa perustulon käyttöönottoa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä