Pääsin hiljattain Kaupunkitoimittajat ry:n retkellä tutustumaan Helsingin edustalla olevaan Vallisaareen, joka kuuluu UNESCO:n maailmanperintöalueen (Suomenlinna) suojavyöhykkeeseen. Oli todella hieno kokemus päästä tutustumaan tähän suljettuun sotilassaareen, jonka tulevasta käytöstä on väännetty kättä ainakin jo 30 vuotta.
Matti Niiranen on helsinkiläinen journalisti ja viestintäyrittäjä. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden kandidaatti Helsingin yliopistosta.
Niiranen sai 2012 kuntavaaleissa 955 henkilökohtaista ääntä ja hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuuston jäseneksi. Hän on myös kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen.
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!