*

Matti Niiranen Asiaa, analyysiä ja ajankuvia

Näkeekö Sipilän hallitus seuraavan juhannuksen?

Juhannus 2015 oli ja meni, mutta näkeekö Juha Sipilän hallitus seuraavan juhannuksen? Entäpä Juhannuksen 2017?

Alku ei lupaa koalitiolle pitkää ikää. Siitä osoituksena on perussuomalaisten jo näkyvissä oleva puoluepolitikointi hallituksessa, joka on istunut vasta noin viisi viikkoa. Perussuomalainen puolue on hallituksen heikoin lenkki. Valitettavasti.

Perussuomalaiset ovat ehtineet jo nyt nakertaa hallituksen yhtenäisyyttä.

Puolue jätti hallituksen linjaukseen EU:n turvapaikanhakijoista eriävän mielipiteen. Oikeusministeri Lindström puolestaan epäröi edelleen tasa-arvoisen avioliittolain esittelyä hallituksessa. Sama ministeri on esittänyt myös työnantajien Kela-maksun palautusta, vaikka se ei ole hallituksen linja.

¤    ¤    ¤

Miten käy kun hallituksen kuherruskuukaudet median kanssa ovat kesälomien loputtua ensi syksynä lopullisesti ohitse ja vaikeiden päätösten tekeminen alkaa oikeasti?

Perussuomalaisen eduskuntaryhmän todellinen sitoutuminen hallitusohjelmaan ja mm. siihen sisältyviin pakollisiin budjettileikkauksiin on kysymysmerkki.

Leikkaukset saattavat näet leikata syksyllä myös Soinin puolueen kannatusta. Koskeehan iso osa niin sanotuista ”kipeistä päätöksistä” myös perussuomalaisten populistisin keinoin tukijoikseen haalimaa kannattajakuntaa.

Iskeekö persuihin puolueen kannatuksen mahdollisesti laskiessa pakokauhu? Lähteekö puolue oppositioon, vähän niin kuin vihreät ja vasemmisto lähtivät sateenkaarihallituksesta?

¤   ¤   ¤

Soinin johtaman puolueen sisäinen kulttuuri ja aito yhtenäisyys on myös kyseenalainen. Rivien pitävyyttä ja puoluekulttuuria ei ole aikaisemmin hallituksessa mitattu.

Mahdollista on myös perussuomalaisen puolueen hajoaminen, vaikka Soini saikin pelattua hallitusneuvotteluissa Lex Vennamon kumoon.

Lex Vennamo tarkoittaa lakia, jonka perusteella vuoden 1972 vaalien jälkeen hajonneen SMP:n kapinalliset, jotka Veikko Vennamo nimesi ”seteliselkärankaisiksi”, veivät mukanaan puoluetukirahat. Tämän mahdollisuuden Soini nyt esti. Jos ryhmä hajoaa, niin puoluetukiaiset pysyvät Soinin näpeissä ja jo kertyneet varat Soinin johtamissa säätiöissä.  

Ministeri Timo Soini vakuuttaa puolueensa pysyvän neljä vuotta hallituksessa, mutta tämä jää nähtäväksi. Epäilen vahvasti Soinin puheita. Niissä näet vilisee tuon tuosta jopa eduskunnan ministeriaitiosta käsin epäsopivissa kohdin ja keskellä kappaletta tai päälausetta sana ”perussuomalaiset”.

¤   ¤   ¤

Soini tekee jatkuvaa vaalikampanjaa hallituksestakin käsin. Se on tietysti mahdollista demokratiassa ja sananvapaus se on ministerilläkin. Tietyllä tapaa on myös jopa hyvä, että puoluejohtaja osaa tuoda esiin myös sen, että on joutunut tekemään kompromisseja. Tässä taidossa Juha Sipilä ja Alexander Stubb jäävät Timo Soinin varjoon.

Mutta jos oman puolueen etu on politiikan tekemisessä ja ministerin ajattelussa kaiken aikaa päällimmäisenä mukana, niin se on pulma. Siitä näet kärsii isänmaan asioiden hoitaminen. Ministerin pitää aina ajatella ensimmäiseksi maan etua.

Soinin puheista saa sellaisen käsityksen, että hän ei oikein vielä osaa erottaa ministerin vastuita ja isänmaan asioita erilleen puoluejohtajan paatospuheista. Hänen joka puheeseen tuntuu vieläkin lipsahtavan populistista päivänpolitiikkaa. Haistan palaneen käryä jo nyt.

Kun on tuollainen into kampanjointiin, niin saattaa olla, että vuodenvaihteen tienoo 2016-17 olisi Soinin pelipöydällä otollisin aika kaataa hallitus.

Huhtikuun 2017 kuntavaaleissa perussuomalainen puolue voisi sitten ampaista oppositiosta käsin Suomen suurimmaksi puolueeksi. Ja kuntavaaleistahan ei ole enää kuin kaksi vuotta aikaa vuoden 2019 eduskuntavaaleihin. Silloin Soinin tähtäimessä on pääministerin salkku. Ruokahalu kasvaa syödessä.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (31 kommenttia)

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Nykyhallitus on arvokonservatiivinen Sipilän ja Soinin osalta. Talouskonservatiivinen se on kaikkien osalta, joskin laiska talousrikollisten kiinni saamisen suhteen, mutta siinähän on ilmeisesti kyse talous- ja verosuunnittelusta?

Hallituksen tsipras on todellakin Soini, joka yrittää välttää vastuunsa heti alusta alkaen. Tosin kaikki hallituspuolueet ovat jo rikkoneet vaalilupauksensa, eli siinä kaikki ovat samassa veneessä. Soinin toiminta kuitenkin on koko ajan luupin alla, joten puliveivausta on tiedossa hallituksen loppuun saakka. Toivottavasti joulukki tuo uuden hallituksen!

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Kaikki puolueet?

Sen tiedän, että "koulutuksesta ei leikata" -Soini ja "koulutuksesta ei leikata" -Stubb ovat jo ilmoittaneet pettävänsä äänestäjänsä, mutta miltä osin Soini on tehnyt saman?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Mitä tällä kerralla tarkoitat kommentillasi ?

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #30

Eiköhän tuo ollut aika selkeää: Minkä vaalilupauksensa Soini on pettänyt?

Jouni Nordman

Taita olla monelle kummallista että hallitus käy avointa keskustelua asioista, itse veikkaan Stubilla olevan tiukentamalla, sillä hän joutuu kokoajan puolustelemaan ja myös kantoja hallitusohjelmasta miettimään, sillä Kokoomus taisi ohjelman korjaukset hyväksyä, jolloin on kummallista että puheenjohtaja ei ohjelman takana seiso.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

On se nyt ihan kamalaa, että se Soinin turjake tuo politiikan ja kansan tahdon takaisin eduskunnan ja hallituksen toimintaan!

Pois moinen. Ei Kakokaan ole vahvistetusta ja julkistetusta ohjelmastaan piitannut, kun on hallitukseen päässyt.

Tosiasia tietysti on, kuten jo lukuisat sekä kotimaiset että ulkomaiset kansantaloustieteilijät ovat todenneet (aiheesta myös US:ssa lukuisia juttuja), Sipilän suunnittelemat "leikkaukset" ovat yksiselitteisesti kansantalouden kannalta vain ja ainoastaan haitallisia. Mitään kansantaloudellista syytä leikkauksiin ei ole, ainoa "reaalinen syy" on, että kansantaloutemme tärkeimpiä moottoreita, tulonsiirtoja ja koulutusta, ei enää HALUTA rahoittaa verovaroin, koska se tarkoittaisi veroremonttia ja suurituloisten verotuksen kiristämistä.

Mitä tulee Välimeren siirtolaisonelmaan, on huomattava, että siinä ei ole kyse pakolaisuudesta, vaan EUn omilla toimillaan aiheuttamasta tlaoudellisesta muutosta. Tärkeimpiä "muuttomoottoreita" ovat Välimeren maiden maataloudet. Esimerkiksi Espanjan "halvat vihannekset" tuotetaan pääsääntöisesti afrikkalaisella puoliorjatyövoimalla.

Taustalla on EUn massiivinen maatalous-, vienti- ja hallintotuki maan maataousviennille. Seurauksena Espanjassa tuotetut kasvihuonetomaatit, vain esimerkkinä, ovat Guineanlahden toreilla halvempia kuin paikallisesti, keskimäärin yli 35 asteen "luonnon kasvihuoneessa", tuotetut. Seuraus on, että alueen työttömäksi jääneet viljelijät ja kasvinkasvattajat pyrkivät EUn alueelle tekemään sitä ainoaa, jota osaavat - kasvattamaan tomaatteja.

Välimeren ongelmien puinti Suomessa on tekopyhää: JOKAINEN suomalainen, joka ostaa lähikaupasta "halpoja espanjalaisia vihanneksia" tukee suoraan Afrikasta tapahtuvaa maahanmuuttoa.

JOS Soini ei ota tätä esille hallituksessa ja, Suomen ulkoministerinä, EUssa, on hän selkärangaton populisti,kuten väitetäänkin. Jos ottaa, ei ole. Kako tai Kepu ei sitä uskalla tehdä.

Saas nähdä, kuinka käy.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Hallituksessa on sovittu, että kukaan ministeri ei jätä paikkaansa neljään vuoteen. Kaikki voivat siis tuntea olevansa turvassa. Käytännössä tämä toimii siten, että Perussuomalaisille hankalien asioiden kohdalla Keskusta ja Kokoomus päättävät mitä tehdään ja Perussuomalaiset kirjaavat pöytäkirjaan lausuman.

Tätä on jo kerran käytetty ja veikkaustoimistot voivat avata vedonlyönnin siitä että montako lausumaa seuraaviin vaaleihin mennessä pöytäkirjoihin tulee. Hallitus pysyy kyllä pystyssä ja Soini kehuu siinä sivussa Perussuomalaisten yhteistyökykyä.

Seppo O. Saarela

"Perussuomalaiset ovat ehtineet jo nyt nakertaa hallituksen yhtenäisyyttä.

Puolue jätti hallituksen linjaukseen EU:n turvapaikanhakijoista eriävän mielipiteen. Oikeusministeri Lindström puolestaan epäröi edelleen tasa-arvoisen avioliittolain esittelyä hallituksessa. Sama ministeri on esittänyt myös työnantajien Kela-maksun palautusta, vaikka se ei ole hallituksen linja"

Ok. sovitaan Matti että näin on. Mutta miten kokoomuslaisena suhtaudut Jyrki Kataisen rintamakarkuruuteen kesken vaalikauden?

Pauli Pohjanjousi

Kyllä se taitaa Kokoomus olla se hallituksen heikoin lenkki. Niin valitettavaa kun se Niirasen kannalta onkin. PS tuo hallitukseen ripauksen kansan tahtoa eikä sitä geneeristä harmaata pukumies-maailmanparannusideologiaa mitä niin kovin moni puolue edustaa. Suomen kansa ensinnäkin tuskin haluaa syventää EU-integraatiota ja jakaa solidaarisesti näitä välimeren kulttuurin rikastuttajia omille asuinaluielleen. Eihän PS nyt aivan itsestään toisiksi suurimmaksi puolueeksi pompannut jo toistamiseen. Nyt alas jo sieltä pilvilinnoistanne.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Kataisen-Stubbin hallituksen kaatumista kesken kaiken povasivat perussuomalaiset, äänekkäimpänä kellokkaanaan Reijo Tossavainen.

Osat ovat tässäkin asiassa vaihtuneet, koska kun persut nyt ajelevat ministeri-Audeilla, spekuloi hallituksen kaatumisella kokoomuslainen.

Reijo Tossavainen

Kataisen ja Stubbin hallitukset olivat muodollisesti pystyssä, sillä ne olivat varsinkin lopussa täysin toimintakyvyttömiä. On siis vähän kuin katsojan silmässä olivatko ne pystyssä vaiko eivät.

Tom Frank

Perussuomalainen linja oli tehnyt puolueesta toiseksi suurimman vaaleissa 2015, eiköhän puolueen ole järkevää tehdä juuri sellaista politiikkaa mistä se tunnetaan. Jos Soini pelaa korttinsa oikein ja tuo selkeäsi aina esiin sen, että perussuomalaiset ovat tietyistä asioista eri mieltä kuin keskusta ja kokoomus, niin kannatus voi jopa kasvaa seuraaviin vaaleihin. Keskusta, kokoomuksen ja demareiden muodostama harmaiden pukumiesten ryhmä kun tansii kuitenkin vain isojen poikien pillin tahtiin. Perussuomalaiset ovat tuoneet tähän herrameininkiin vaihtoehdon.

Ilkka Ali-Melkkilä

Syksymmällä niittää Niiranenkin sitä viljaa jota kokoomuksen Euro-orava on kylvänyt ja kylvää Kataisen opeilla. Hallitusohjelmalla ei ole mitään tekemistä enää todellisuuden kanssa.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kuka sanoikaan että politiikka on rikki? Tästä näissä on kyse jos mennään politiikan sisäpuolelle ja otetaan naamarit pois. Joo, ja enkä ole persu enkä kepuli - http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1975...

Käyttäjän mattihytola kuva
Matti Hytölä

Stubb saisi pitää joukkonsa kurissa. Eripuran lietsojat pyrkivät torpedoimaan uudistukset ja siten turvaamaan julkisen sektorin suojatyöpaikkoja.

Käyttäjän IrjaRntynen kuva
Irja Röntynen

Miksi ei näkisi? Vai oliko edellinen Hallitus parempi?

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Erikoinen kirjoitus viestintäyrittäjältä ja journalistilta. Minun käsittääkseni hallituksessa on erityisen hyvä yhteishenki.

Esa Hoikka

Kyllä on johtamisopinnot mennyt Niirasella hukkaan. Ja yhteistyökyky on vasemmistopunikkien 1960 tasolla. Häpeäksi puoluetovereilleen. Nyt pitäisi rakentaa ja mennä mennä eteenpäin mutta vain viisi minuuttia kulunut tässä ottelussa ja Niiranen jo erottamassa maalivahtia. ONNEKSI ei ole päässyt valmentajaksi !

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Vaikka tilanteet muuttuvat sekä Suomessa että Euroopassa, Kokoomuksenkaan kaikki jäsenet eivät tätä näy havaitsevan. Möläyttelijöitä riittää sielläkin.

Kokoomuksenhan piti "kuunnella herkällä korvalla" ja olla "työväen puolue" kampanjoidensa mukaan. Viimeksi oli teemana "korjausliike". Eivät näy käytännössä.

Demokratiaa ei oikein sulateta, työttömyystilastot pahenevat ja eikä edes korjausliikkeeseen uskalleta mennä, vaikka moni perinteinen kokoomuslainenkin näkee rehellisesti, että iso remontti pitäisi tehdä.

Euroalueesta alkaa irrota jäseniä, vaalit kertovat, että kriisikyllästymistä on Kreikan, Suomen, Iso-Britannian ja Tanskan ohella myös odotettavissa syksyn vaaleissa Espanjassa ja Portugalissa.

Siinä on turha syytellä yhtä tai kahta periferimaan puoluetta, joka on ollut halitusvallassa vajaan kuukauden. Nyt voi jo ottaa oppia jopa menneisyydestä: 1990-luvulta markan kellutusratkaisusta.
:D

Mika Samuel Kiekkijev

Kun itse kannattaa puoluetta jonka ministeriaineksen laskutaidolla 9/28 on enemmistö, niin ehkä kovin kovaan ääneen moittisi muita.

En myöskään ole aivan vakuuttunut Kokoomuksen yhtenäisyydestä, varsinkaan nuorempien edustajien osalta, jotka ainakin toistaiseksi ajattelevat vielä itse.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Sipilän hallitus on alkuvaiheessaan olemukseltaan Kataisen ja Stubbin hallituksia yhtenäisempi ja ainakin hallituksen kokoaminen ja hallitusohjelman laatiminen sujuivat hyvin ripeästi. Mitä leikkauksiin tulee, ne eivät hallitusta hajota, koska pidän lähes varmana, että Kokoomus ja Keskusta ovat tiukan paikan tullen valmiita joustamaan säästö- ja veropäätösten keskinäisessä painottumisessa.

Sen sijaan Sipilän hallitus on miinoitettu mahdollisilla hankalilla Euroopan Unionin liittovaltiokehitystä ja jäsenmaiden yhteisvastuita koskevilla päätöksillä. Jo nyt on selvää, että Kreikan tilanne on niin vaikea ja sekava, että se ei voi olla tuottamatta jotakin ikävää euromaiden yhteistä päätösehtotusta, joka pitäisi eduskunnassamme nuijia pöytään enemmistöllä nopeasti, ettei Suomi itse joutuisi unionissa sivuraiteelle.

Käyttäjän janimakela kuva
Jani Mäkelä

Selittäisikö joku hieman tarkemmin, mitä vikaa tai ongelmaa oli jättää eriävä mielipide linjaukseen taakanjaosta?

Hallitusohjelma ei määritellyt kantaa asiaan tarkasti, joten siitä äänestettiin. Niin päätöksenteko toimii demokratiassa.

Itse asiassa, taakanjakoon osallistuminen erikseen ja yli kiintiön, on enemmänkin hallitusohjelman vastaista kuin sen mukaista.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Tuntuu että heikoin lenkki on todellakin löytynyt. Se ei ole Perussuomalaiset, vaan Kokoomus. Perussuomalaiset käyvät populistista sanasotaansa edelleen, nyt oppositiota vastaan. Kokoomukselle ei käy, että poliittisia irtopisteitä kalastelevat muut kuin kokoomuslaiset.

On huomattava, että Perussuomalaiset eivät kampanjoi hallituskumppaneitaan vastaan. Tämä ei tunnu onnistuvan Niiraselta.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Outo hyökkäys persuja kohtaan.

Yritetäänkö tässä peitellä sitä, että Kokoomus ja Keskusta toimivat hallitusohjelman vastaisesti ja Suomen edun vastaisesti kannattamalla pakollista EU-pakolaispolitiikkaa?

"Hyökkäys on paras puolustus"-ajatuksella?

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Tämä populistinen blogi näyttää saaneen palstatilaa muuallakin mediassa! Nykyhallituksella on selvästi yhtenäisempi ote mitä Kataisen ja kumppaneiden hallituksella.
Soinin vastauspuheenvuorot viimeisellä eduskunnan kyselytunnilla olivat tavallisen kansalaisenkin silmissä ymmärrettävät eivätkä johtaneet jatkuvaan "jankkaamiseen" kuten edellisen hallituksen aikana. Sehän oli sitä oikeaa politiikantekoa, joka näyttää medialle olevan vierasta.
Kokoomus kun on ollut jo niin pitkään SDP:n apupuolue niin tottuminen todelliseen politiikan tekoon nykykumppaneiden kanssa voi alussa olla ehkä haastavaa!

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

On ikävää havaita , että Kansallisessa kokoomuksessa pölhöpopulismi on alkanut levitä ylhäältä ministeritasolta alas puolueen rivijäseniin.

Sami Heinonen

Välimeren siirtolaisasiassa on kokoomus mielestäni pihalla kuin lumiukko. Jopa miljoonia afrikkalais uroksia on valmiina saapumaan eurooppaan. Heillä on hyvä käsitys avokätisestä euroopasta missä saa elätyksen asunnon ja harraste rahaa huomattavasti alkuasukkaita mutkattomammin. Yhteiskunnan puolesta on jopa järjestetty mamutusasiamiehet ja mamutuspoliisit heidän kunniaansa vartioimaan, luuleeko Niiranen ettei viesti afrikkaan mene perille ? 25 vuotta sitten kun somalit saapuivat maahan tulivat he usean puolueen mielestä taivaanlahjana paikkaamaan järjetöntä työvoimapulaa ja antamaan piristävän geeniruiskeen sisäsiittoisille perunanenille, muistan puheet hyvin. Heidän piti viipyä maassa vain sen aikaa että välitön hengenvaara on ohi, voi herranjestas tätä valehtelun määrää. Onneksi Katainen häipyi suomesta eikä päässyt organisoimaan niitä 1800000 afrikkalaista "moniosaaja" ja koneinsinööriä suomeen. Kokoomus on täysin epäisämaallinen puolue joka on myös suurin syyllinen suomen konkurssiin.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Minusta persujen erivän mielipiteen kirjaus ja Lindströmin "ääneen ajattelu" sp-neutraalin lakialoitteen esittelystä eduskunnassa ovat vain hyviä osoituksia uuden, persujen tuoman hallituspolitiikan muuttumisesta. Pitää pystyä keskustelemaan myös hallituksessa, eikä mennä niinkuin tähänastiset hallituspuolueet "laput silmillä" kuin ravihevosilla.

Keskustalla ei ole sen uskottavampia tekoja kuin Kokoomuksellakaan esim. EU-politiikassa. Helpoiten muistettava on Stubbin lausunto "Kreikan kriisin ratkaisu ja pölhöpopulismi".

Kuinkas on käynyt?

Käyttäjän JuhaKaistinen kuva
Juha Kaistinen

Totta kai oli selvää, että Soini ja hänen hengenheimolaisensa syövät sanansa. Se, että se tapahtuu jo näin nopeasti on yllätys, mutta eihän esimerkiksi Kreikan tilanteen käänteitä voi kukaan ennustaa.
Sikäläinen ässä kun on vielä suurempi hämmentäjä kuin Soini konsanaan.
Soinin "ansioksi" voi lukea vain omien kahden eduskuntakauden sotkeminen ja hyvää vauhtia menee kolmaskin. Koskahan median tiedostavat ja tutkivat journalistit alkavat perata omalta osaltaan luomaansa Soini/Sipilä bluffia?

Kuten tämänkin puheenvuoron kommenteista voi lukea soiniusko elää ja voi hyvin. Jotenkin sen ymmärtää. Soini on haukkunut jo lähes kymmenen vuotta kaikkea mikä liikkuu ja aina on ollut helppoa istua siellä missä pilkkaajat istuvat.
Nyt vain näyttää olevan niin, että nämä suunpieksämisellä pärjäilleet joutuvat tosiasioitten eteen. Ja roolin vaihto ottaa koville.
Toivo onkin asetettava kokoomuslaisten varaan. Heiltä pitäisi odottaa irtiottoa, jos tämä iterointi ja vatulointi jatkuu, jatkuu, jatkuu.
Paras- hanke on jo teini-iässä!
Pääministeristä näillä kinkereillä ei ole saatavissa apua. Hänet pitäisi pikaisesti toimittaa laskemaan miljooniaan, joiden määrää hän ei itsekään vielä näytä tietävän.
Kokoomuksen ja demareitten vähemmistöhallitus voisi tehdä niitä välttämättömiä ratkaisuja, joita meidän on tehtävä.

Käyttäjän eerojalkanen kuva
Mari Yritys

Siltä linjalta, joka ilmoitettiin taakanjaosta hallitusohjelman valmistumisen aikoihin, ovat poikenneet Keskusta ja Kokoomus, ei Perussuomalaiset. Ja tämän sanon Keskustan äänestäjänä.

Stubb ilmoitti tv-kameroiden edessä, että Suomi ei kannata pakollisia kiintiöitä. Stubb sanoi, ettei näiden kiintiöiden takana ole enemmistöä ja ne loukkaavat ihmisten vapaata liikkumista.

Orpo alkoi yht äkkiä väittämään, että pakkokiintiöiden takana on määräenemmistö, joten Suomi taipuu niihin, vaikka tämä ei pitänyt paikkansa ja Eurooppalainen lehdistö uutisoi aivan muuta. Suomi oli siis luopumassa periaatteistaan ja hallitusohjelman linjasta jo ennen äänestystä. Sitten Orpo alkoikin puhua vapaaehtoisuudesta.

Lopputulemana Orpo sanoi kiintiöiden olleen "vapaaehtoinen pakko". Otapa tuosta nyt jotain selvää. Suomi jatkaa EU:ssa mallioppilaana, joka haluaa miellyttää Saksaa ja Suomessa sovituilla hallitusohjelman linjauksilla ei ole tuon taivaallisen väliä.

Ehkä tämä tosiaan on Sipilän hallituksen uusi linja. Hallitusohjelmat ovat väljiä ja niitä muutellaan tilanteen mukaan ja mennään keskustellen eteenpäin. Siinä tapauksessa on turha syytellä ketään irtiotoista.

Suomalainen media, tapansa mukaan, kääntää tämänkin casen perussuomalaisten syyksi. Mutta se nyt oli ennalta arvattavaa.

Käyttäjän KaarleAkkanen kuva
Kaarle Akkanen

Kyllä näkee vaikka ehkä muuta toivot? Malta, odota ja katso!

Toimituksen poiminnat